Ajattelette jo varmasti että eikö tuo hullu osaa lopettaa? Kuvakavalkadia kymmenittäin vuorokaudessa.
Selitys on kuitenkin se, että kamerassa kuvia oli vaikka kuinka ja se piti tyhjentää loman alta. Eikä niitä kuvia sitten enää reissun jälkeen ehdi selata kun reissusta on kamera täynnä uusia kuvia...
Puutarhurille ei ole hyvää kesäloman ajankohtaa olemassa. Kaikki on koettu.
Ihan heti koulujen päätyttyä äkkiä reissuun. Sydän syrjällään miettien että mahtavatko pienet taimipolot paleltua hallanvaarassa tai kuivua karrelle kevätpaahteeseen.
Aivan loppukesällä-juuri ennen koulujen alkua. Harmitellen kun kasvihuone notkuisi satoa ja itse ei saa syödä niitä. Onneksi edes hyvä talonvahti ymmärtää kasvien päälle. Äiti kulta <3
Keskellä kesää. Juuri kun unikoita alkaa tupsahdella sieltä ja täältä lisää. Pionit pullistelevat nupuillaan ja hetken päästä kun kotiudun ei varmaan pihassa kuki enää yksikään.
Sanokaa vain että mitä lomailet kesällä?! Kun haluan lomailla enkä voi loman ajankohtaa itse määrätä-jos haluan lomailla perheeni kanssa. Kaikkea ei voi saada mutta alkaa tuntua siltä että alan lomailla yksin joko keväällä tai syksyllä ja nautin puurtarhastani yksin kesällä?
Toistan aiemman lauseeni, onneksi edes äiti kulta ymmärtää nauttia tästä kauneudesta puolestani.
Ei se silti hirveästi minua lohduta.
Vaikenen siis joksikin aikaa. Ihailkaa kaikkia aikaisempia kuvia rauhassa.
Palaan uusin kuvin ja tunnelmin Gotlannin ruusuiselta saarelta...
Ihanaa kesäkuun loppua jokaiselle!
OI, ruusuista lomaa!
VastaaPoistaGotlanti on pyöriny mulla viime aikoina mielessä, ko olen Mari Jungstedtin dekkareita sadepäivien ajankuluksi lukenu-
Voi sinua onnellista, onnettomuudesta huolimatta. Puutarhurin ainoa mahdollisuus edes auttavasti tuskattomaan lomaan on matkustaa paikkaan, missä on puutarha / -oja. Nauti Gotlannista!
VastaaPoistaKiitos Saila, ja intopii! Olen varannut jo option että menemme ajan kanssa niin Visbyyn botaniskaan kuin Tukholmankin. Kummassakaan en koskaan ennen ole päässyt käymään. Muuten pyöräillään ja ollaan aikalailla perheen ehdoilla-sattuneista syistä ;)
VastaaPoistaHellettä ei ole luvassa ja ilahduttaa itseäni-jahka sadepilvet pysyvät poissa tieltämme.
"gotlannissa kun pyöräilemme pilvenhattaraa ei näy!" Ruusuisin tunnelmin kuulumisiin!
Voi, Gotlanti! Sinne kannattaa ehdottomasti mennä kesällä, omalta pihalta poissaolon kustannuksellakin. Ihanaa lomaa!
VastaaPoista